lauantai 20. lokakuuta 2018

Bataatti-linssi-kookossosekeitto, 30 hlö

2,5 kg bataatti
2 kg peruna
1,5 kg purjo
6 kpl tuore chili
5 cm inkivääri
700 g punainen kuivattu linssi
1,2 g kookosmaito
paprikajauhe
juustokumina
suola
mustapippuri

1. Kuori bataatit ja perunat. Pilko ne noin kahden tulitikkuaskin kokoisiksi paloiksi ja laita kattilaan.
2. Kuori purjoista 2 päällimmäistä lehteä pois. Pilko purjojen valkoiset ja vaalean vihreät osat kattilaan.
3. Laita kattilaan vettä sen verran, että kasvikset juuri peittyvät. Lisää reilusti suolaa keitinveteen. Keitä kasvikset pehmeiksi.
4. Käsittele kuivatut linssit pakkauksen ohjeen mukaan (keittäminen). Lisää kypsät linssit kasvisten joukkoon kattilaan.
5. Valuta kypsien kasvisten joukosta lähes kaikki keitinvesi pois. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
6. Nosta keitto vielä liedelle, lisää kookosmaito.
7. Kuori ja raasta inkivääri, lisää keittoon.
8. Halkaise tuoreet chilit. Poista siemenet ja valkoiset sidosaineet. Hienonna chili pieneksi hakkelukseksi. Lisää chili keittoon.
9. Mausta keitto vielä kuivamausteilla.
10. Tarjoile kuuma sosekeitto leivän kanssa.

VINKKI: Keiton pinnalle voi ripotella paahdettuja siemeniä (200 g/30 hlö) tai raejuustoa.

HUOM! Muista ottaa sauvasekoitin mukaan.

Tacot papumuhennoksella, 30 hlö


84 kpl tacokuori (3 kpl/hlö)
1 kg jäävuorisalaatti
1 kg säilykemaissi
800 g ranskankerma

Papumuhennos:
1 kokonainen valkosipuli
1 kg sipuli
1 kg mustapapu (ilman säilykelientä)
1 kg ruskea papu (ilman säilykelientä)
2,5 kg valkoinen papu tomaattikastikkeessa (kokonaispaino)
500 g tomaattimurska
200 g ketsuppi
öljy
juustokumina
paprikajauhe
chilijauhe
mustapippuri
suola

1. Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä kattilassa öljyssä, kunnes pehmenevät.
2. Lisää kattilaan liemestään valutetut mustapavut ja ruskeat pavut (ei lientä). Lisää valkoiset pavut kastikkeineen, tomaattimurska, ketsuppi ja mausteet. Keitä miedolla lämmöllä noin 1 h välillä sekoittaen.
3. Papumuhennos vain paranee hautuessaan, joten muhennoksen voi tehdä reilusti ennen syömistä valmiiksi ja pitää kannen alla lämpimänä.

Soijasuikale-kasvispasta, 4 hlö

140 g soijasuikale
1 kpl kasvisliemikuutio
250 g miniluumutomaatti
200 g pakastelehtipinaatti (esim. Pirkka)
1 kpl sipuli
curry
paprikajauhe
suola
3 rkl öljy
2 dl ruokakerma
400 g pasta
6 dl vettä

1.      1. Laita kattilaan soijasuikaleet ja 5 dl vettä. Keitä noin 5 min, kunnes soijasuikaleet ovat pehmeitä. Valuta suikaleista vesi pois (ota vesi talteen pastaa varten) ja painele vielä suikaleihin imeytynyt vesi pois haarukalla. Mitä vähemmän suikaleihin jää vettä, sitä paremmin niihin tarttuu makua muissa vaiheissa.
2.      2. Laita kattilaan soijasuikaleiden keitinvesi ja kasvisliemikuutio. Keihauta vesi ja lisää pasta. Keitä pasta kypsäksi, mutta napakaksi. Juuri ennen kuin pasta on kypsää, lisää joukkoon jäiset pinaatinlehdet. Kiehauta vesi kertaalleen ja valuta sitten keitinvesi pois.
3.      3. Pastaa odotellessa hienonna sipulit pieneksi ja halkaiset miniluumutomaatit puolikkaiksi.
4.      4. Kuumenna trangian kattilassa öljyä, jossa on mukana curry ja paprikajauhe. Mausteista irtoaa paremmin makua, kun niitä kuumentaa ensin yksin öljyssä muutaman minuutin. Lisää sitten pannulle pilkottu sipuli ja kuullota hetki. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää joukkoon soijasuikaleet. Paista suikaleet koko ajan sekoitellen kullanruskeiksi. Lisää vielä tomaatinpuolikkaat ja ruokakerma ja pyörittele kasviskastiketta muutama minuutti kattilassa jotta kerma kuumenee.
5.      5. Sekoita kuuma kermakasviskastike pinaattipastan sekaan, tarkista vielä suola ja muut mausteet.

Vinkki: Saat pastasta vegaanisen, kun jätät ruokakerman pois tai korvaat sen kasviperäisellä ruokakermalla.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Andalusialainen makkarapannu eli Huevos´ a la flamenca, 4 hlö

1 kpl sipuli
1 kpl valkosipulin kynsi
100 g ilmakuivattu kinkku
70 g tomaattipyree
390 g kuoritut tomaatit mehussa (säilyke, myös liemi käytetään)
0,5 tl chilijauhe
1 tl suola
0,5 tl mustapippuri
300 g chorizo-makkara
380 g kikherne suolaliemessä (käytä vain herneet, älä lientä)
1 kpl punainen paprika
4 kpl kananmuna
8 siivua vaaleaa leipää

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota ne kattilassa öljyssä pehmeiksi.
2. Pilko ilmakuivattu kinkku ohuiksi suikaleiksi.
3. Lisää pehmenneiden sipulien joukkoon kinkkusuikaleet, tomaattipyree, kuoritut kokonaiset tomaatit ja niiden liemi. Mausta chilijauheella (muista että chorizoista tulee lisää tulisuutta myöhemmin), suolalla ja mustapippurilla. Keitä pataa noin 15 minuuttia.
4. Viipaloi chorizo-makkarat ja lisää ne pataan.
5. Valuta kikherneiden liemi pois ja lisää pelkät kikherneet pataan.
6. Suikaloi paprika ja lisää se pataan.
7. Kiehauta vielä pataa noin 2 min, jotta paprikat pehmenevät hieman.
8. Ota pata pois trangian tulelta ja riko padan pinnalle kananmunat niin, että keltuaiset pysyvät ehjinä. Laita kansi muutamaksi minuutiksi padan päälle niin, että kananmunat hieman kypsyvät padan lämmössä.
9. Syö makkarapannu vaalean leivän kanssa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Munakoiso-linssipata, 30 hlö

2 kg munakoiso
500 g sipuli
1 kokonainen valkosipuli
rypsiöljy
4 mieto chili
 140 g tomaattipyree
1,2 kg / 3 tlk kuorittu tomaatti
1,2 kg / 3 tlk kookosmaito
1 kg (ilman lientä) punainen linssi suolaliemessä
3 rkl suola
1 rkl chilijauhe
2 rkl juustokumina

3 ruukku tuore korianteri

1. Pilko munakoisot noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
2. Kuori sipulit ja hienonna ne pieneksi.
3. Kuori valkosipuli ja hienonna kaikki kynnet pieneksi.
4. Paista munakoisot pannulla öljyssä niin, että ne pehmenevät ja saavat hieman väriä. Munakoisot imevät itseensä paljon öljyä, joten sitä saa olla pannulla reilusti. Mausta munakoisot suolalla ja laita ne kattilaan.
5. Paista sipulit ja valkosipulit pehmeiksi öljyssä pannulla, lisää kattilaan.
6. Valuta linsseistä neste siivilän avulla ja lisää linssit kattilaan.
7. Halkaise chilit pitkittäin ja poista siemenet pikkulusikan avulla. Hienonna chilit pieneksi ja lisää kattilaan.
8. Lisää kattilaan vielä kuoritut tomaatit liemineen, kookosmaito ja tomaattipyree.
9. Mausta pata juustokuminalla ja chilijauheella, tarkasta suola.
10. Kiehauta pata ja anna sen jälkeen hautua miedolla lämmöllä vähintään 30min, mieluummin noin 60 min. Sekoita välillä.
11. Hienonna korianteri silpuksi. Sekoita tuore korianteri padan joukkoon juuri ennen tarjoilua. Tarjoa pata riisin kanssa.

30 hlö riisiannos: 2 kg pitkäjyväinen riisi, 3 rkl suola

Rahkabaari, 30 hlö

5 kg maitorahka
200 g hunaja
1 kg mysli

1 kg hillo

Napostelu iltapala, 30 hlö

Karkki 4 x 400 g
Tortillasipsit 3x400g

Dippivihannekset:
10 kpl eli noin 2 kg kurkku
15 kpl eli noin 1,5 kg porkkana
2 kpl eli noin 1,5 kg kukkakaali
1 kpl eli noin 1 kg lanttu

Dipit:
kermaviili 2 kpl + dipit 2 kpl
salsa 2x300g

guacamole (avocado 6-7 kpl, valkosipuli 1 kynsi, sitruunamehua 1 rkl, suola, tuore chili 1 kpl)

Guacamolen ohje:
1. Halkaise avocadot ja poista kivet. Koverra avocadojen liha lusikan avulla kulhoon. Muusaa avocado haarukalla tahnaksi.
2. Kuori valkosipulinkynsi ja hienonna se hienoksi. Lisää avocadoon.
3. Halkaise chili pitkittäin, poista siemenet pikkulusikan avulla. Hienonna chili pieneksi ja lisää avocadoon.
4. Mausta gaucamole sitruunamehulla ja suolalla.

Vanilja pannacotta, 40 hlö

875 g sokeri
3,5l kuohukerma
4 vaniljatanko
21 liivatelehti

(300 g mustikka)

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Laita kerma ja sokeri kattilaan. 
3. Halkaise vaniljatangot pitkittäin, vedä veitsen avulla vaniljansiemenet kerman joukkoon. Laita kermaan myös tankojen ”kuoret”.
4. Kuumenna kiehumispisteeseen asti kerma, vanilja ja sokeri. Sekoittele ettei kerma pala pohjaan.
5. Ota kattila liedeltä, ota vaniljan ”kuoret” pois kermasta.
6. Nosta liivatteet pois vedestä, puristele vesi pois. Laita liivatteet kuumaan kermaan, sekoita tasaiseksi.
7. Jäähdytä kerma haaleaksi.
8. Kaada annoslaseihin (noin 1,5 dl / hlö) ja peitä lasit kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 6h. Pannacotta säilyy jääkaapissa hyvänä noin 3 päivää, joten sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen.
9. Ota pannacotat huoneenlämpöön noin 30 min ennen tarjoilua.

(Lusikoi pinnalle mustikoita tai muita marjoja.)

Sämpylät, 30 kpl

1 l (kevyt)maito
100 g tuore hiiva
2 rkl sokeri
1,5 rkl suola
1 dl öljy

noin 2,5 l (noin 1,8 kg) Myllärin sämpyläjauhoseos

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
2. Liuota joukkoon hiiva.
3 Lisää sokeri, suola ja öljy maitoon.
4. Sekoita jauhot taikinaan vähitellen.
5. Vaivaa lopuksi kädellä, kun taikina muuttuu paksummaksi.
6. Anna kohota liinan alla 45 minuuttia.
7. Leivo sämpylöiksi. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitettynä vielä 20 minuuttia.
8. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Lohikeitto, 35 hlö

4 kokonaista lohta eli noin 6,5 kg yhteensä (noin 3 kg pelkkää lihaa)
6 kg peruna
500 g + 2 kg porkkana
500 g + 500 g sipuli
3l vesi
3 rkl suola
2 tl kokonainen mustapippuri
3 kpl laakerinlehti
0,5 l kuohukerma

1 ruukku tilli

1. Fileoi lohet, poista ruodot ja nahka. Poista lohien päästä kidukset. Kidukset ja nahan voi heittää pois.
2. Kalaliemi: Laita kattilaan lohien perkeet (päät, ruodot), 3 l vettä, 3 rkl suolaa, 2 tl kokonaisia mustapippureita, 3 kpl laakerinlehtiä. Pilko joukkoon 500 g porkkanaa ja 500 g sipulia reiluiksi paloiksi. Keitä kalalientä noin 1,5h. Siivilöi valmis liemi talteen puhtaaseen kattilaan, heitä kiinteät ainekset pois.
3. Kuori perunat ja pilko ne noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
4. Kuori 2 kg porkkanoita ja pilko ne noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
5. Kuori 500 g sipuleita ja pilko ne pieniksi lohkoiksi.
6. Kuumenna kalaliemi kiehuvaksi, lisää perunat, porkkanat ja sipulit. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä (noin 15 min).
7. Leikkaa lohet (noin 3 kg) noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
8. Hienonna tilli pieneksi.
9. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää keittoon lohipalat, kerma ja tilli. Kiehauta keitto, kalat kypsyvät alle 5 minuutissa.

Persiljavoi-porkkanat, 30 hlö

2,5 kg porkkana
100 g voi
2 ruukku tuore persilja

suola

1. Kuori porkkanat ja pilko ne noin sormen paksuisiksi suorakaiteiksi.
2. Hienonna persilja pieneksi.
3. Kuumenna pannulla voita ja paista porkkanat persiljasilpun kanssa pannulla. Mausta suolalla.
4. Porkkanat kannattaa laittaa paistamisen jälkeen vielä uuniin noin 5-10min, 200 asteeseen. Porkkanoiden on kuitenkin tarkoitus jäädä napakoiksi.

Tarjoa pääruuan lisukkeena.

Perunamuusi, 30 hlö

9 kg rosamunda perunaa
600 g voi
9 dl (kevyt)maito

3+3 rkl suola

1. Kuori perunat ja halkaise isoimmat perunat pienemmiksi.
2. Laita perunat kattilaan ja vettä niin, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Lisää 3 rkl suolaa veteen.
3. Keitä perunat kypsiksi (noin 1,5h).
4. Kaada perunoista keitinvesi pois.
5. Kuumenna maito lähes kiehuvaksi.
6. Survo perunat muusiksi sähkövatkaimella (ilman nestettä tai voita).
7. Lisää perunasurvoksen joukkoon voi noin 50 g paloissa, kuuma maito ja 3 rkl suolaa. Sekoita tasaiseksi muusiksi sähkövatkaimella.

Possukastike, 30 hlö

4,5 kg porsaan ulkofilettä kokonaisena tai valmista possusuikaletta
1 kg sipuli
rypsiöljy
suola
2 tl kokonainen mustapippuri
1 rkl kokonainen maustepippuri
4 kpl laakerinlehti
3 l vesi

1. Kuori sipulit ja pilko ne pieniksi lohkoiksi.
2. Leikkaa possu noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
3. Paista possut öljyssä paistinpannulla pienissä erissä. Mausta suolalla. Kaada kattilaan.
4. Kaada possuerien välissä pannulle noin 0,5 l vettä kerrallaan ja anna kiehahtaa. Kaada pannunhuuhteluvesi possujen päälle kattilaan (yhteensä 3 l). Näin saat liemeen jo valmiiksi makua paistinpannulta ja samalla pannu putsaantuu välillä siihen tarttuneesta karstasta.
5. Kuullota sipulit pehmeiksi öljyssä pannulla pienissä erissä. Kaada possujen ja liemen joukkoon kattilaan.
6. Laita kattilaan mausteet ja anna kastikkeen kiehua 60 min ennen tarjoilua.

Tarjoa esim. perunamuusin ja persiljavoi-porkkanoiden kanssa.

Hodarit, 30 hlö

75 kpl nakki
75 kpl hodarisämpylä
300 g kurkkusalaatti
300 g paahdettu sipuli
600 g ketsuppi
150 g sinappi

600 g majoneesi

lauantai 28. toukokuuta 2016

Inkivääripäärynät, 8 hlö

8 kpl vihreitä, kivikovia pieniä päärynöitä, joissa on hyvä kanta
n. 5 cm pala tuoretta inkivääriä
5 l vettä
500 g sokeria
(kuohukermaa)

1.      Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja keitä liemeksi.
2.      Kuori päärynät, mutta jätä kanta paikoilleen.
3.      Laita päärynät liemeen ja lisää kuorittu ja paloiksi pilkottu inkivääri.
4.      Keitä hiljalleen matalalla lämmöllä 1,5-2,5 h, kunnes päärynät ovat pehmeitä.
5.      Anna päärynöiden jäähtyä omassa liemessään ja säilytä ne liemessä. Päärynät säilyvät omassa liemessään jääkaapissa useamman päivän.

6.      Nosta päärynät liemestään tarjoilukulhoon ja tarjoa kermavaahdon kanssa.

Valkosuklaamousse, 5 hlö

2 dl kuohukerma
3 dl keltuaista
0,5 dl sokeri
1 liivate
2 rkl appelsiinimehu
100 g valkosuklaa (esim. Panda)

1. Pane liivate likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdota kerma.
3. Vaahdota keltuaiset ja sokeri.
4. Rouhi valkosuklaa.
5. Kuumenna mehu kattilassa. Ota kattila liedeltä. Purista liivatelehdestä ylimäräiset vedet pois ja laita pehmennyt liivatelehti kuumaan applesiinimehuun. Lisää joukkoon valkosuklaarouhe ja sekoita, kunnes suklaa sulaa.
6. Sekoita hieman jäähtynyt suklaaseos kermavaahdon joukkoon ja lopuksi vielä keltuais-sokerivaahto joukkoon kevyesti nostellen.
7. Annostele mousse tarjoilukulhoihin ja hyydytä jääkaapissa vähintään noin tunti.

Tarjoile esim. tuoreiden marjojen kanssa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Omenahyve trangialla 3 hlö

2 kpl hapan omena (esim. granny smith)
0,5 dl vesi
2 rkl siirappi
1 dl kaurahiutale
1 dl vaniljakastike

 Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi.  Hauduta omenat pehmeiksi vedessä trangian kattilassa.  Lisää pehmeiden omenoiden sekaan siirappi ja kaurahiutaleet.  Paista hyvettä vielä hetki koko ajan sekoittaen. Syö lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen kanssa.

Aasialainen kookos-kanakastike ja riisunuudeli 3hlö (trangialla)

250 g  maustamaton kanasuikale
rypsiöljyä paistamiseen
1 tlk  kookosmaito
1 kpl  porkkana
1 kpl sipuli
100 g parsakaali
1 kpl chili (tuore)
1 kpl  lime
soijakastike
chilijauhe
150 g riisinuudeli       

1.      Kuori ja pilko porkkanat, sipulit, parsakaalit ja chili pieniksi paloiksi
2.      Paista broilersuikaleet kypsiksi kattilassa öljyssä
3.      Kaada kypsien broilersuikaleiden joukkoon kookosmaito, lisää kasvikset ja keitä kypsiksi
4.      Mausta kastike limemehulla, soijakastikkeella ja halutessasi chilijauheella

5.      Keitä riisinuudelit suolalla maustetussa vedessä

lauantai 30. tammikuuta 2016

Kookos-kasvis currykastike, 40 hlö

1 kg kukkakaali
1 kg kikherne (käyttövalmiita, ei kuivatettuja)
1 kg maissi (säilyke)
1 kg bataatti
500 g sipuli
2 l kookoskerma
1 kg porkkanasose (myydään valmiina soseena kaupan hevi- tai pakasteosastolla)
2 kpl lime
curry
juustokumina
kurkuma
suola
mustapippuri
valkosipulijauhe
chilijauhe

Kuori ja pilko sipulit, paista ne öljyssä pehmeiksi ja kaada kattilaan. Pilko kukkakaali noin suuapalan kokoisiksi paloiksi, laita kattilaan. Kuori bataatti ja pilko se noin 1,5cmx1,5cm paloiksi, lisää kattilaan. Valuta kikherneet säilytysliemestä, huuhtele ne juoksevan kylmän veden alla ja kaada kattilaan. Lisää kattilaan vielä maissi, kookoskerma ja porkkanasose. Kuumenna kastike kiehuvaksi, mausta limen mehulla ja muilla mausteilla. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 30 min, sekoita välillä ettei pala pohjaan. Tarjoile riisin kanssa.

Makkaraperunat, 30 hlö

9 kg ranskalaisia
4 kg lenkkimakkara (esim. HK sininen)

Lisukkeet:
suola
600 g ketsuppi
150 g sinappi
600 g majoneesi
300 g kurkkusalaatti
300 g paahdettu sipulirouhe

Kermainen jauhelihakastike ja makaroni, 40 hlö

3,5 kg jauhelihaa
oliivi-/rypsiöljyä
500 g sipuli
2 kg tomaattimurskaa
300 g tomaattipyree
1,5 l ruokakermaa
1 l vettä
kuivattua oreganoa
kuivattua basilikaa
lihaliemikuutio
muita mausteita: grillimauste, paprikajauhe, chilijauhe

2,7 kg makaronia
suolaa

Pilko sipulit. Kuullota sipulit pannulla öljyssä, kunnes ne pehmenevät, kaada kattilaan. Ruskista jauheliha öljyssä paistinpannulla, kaada kattilaan. Lisää joukkoon tomaattimurska, huuhtele murskatölkki vedellä ja kaada vesi kastikkeeseen. Lisää ruokakerma. Lisää tomaattipyree. Mausta maun mukaan. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan.

VINKKI: Edullisen kasvisruuan saat vaihtamalla jauhelihan tummaan soijarouheeseen. Liota soijarouhetta ensin haaleassa vedessä, kunnes se on pehmeää. Siivilöi pehmennyt soijarouhe liotusvedestä- Soijarouhetta ei tarvitse paistaa vaan sen voi lisätä suoraa liotettuna kattilaan.

torstai 21. toukokuuta 2015

Appelsiini-suklaaruudut, 40 kpl

700 g margariini
12 muna
10 dl sokeri
3 rkl vaniljasokeri
2 dl kaakaojauhe
2 appelsiini
9 dl vehnäjauho
(vaniljajäätelöä/kermavaahtoa)

1.     Sulata rasva mikrossa tai kattilassa, anna jäähtyä.
2.      Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
3.      Sihtaa metallisiivilän avulla muna-sokerivaahtoon vaniljasokeri ja kaakaojauhe.
4.      Pese appelsiini huolellisesti lämpimällä vedellä. Raasta appelsiinin kuori hienoksi raasteeksi. vaahto-taikinaan appelsiinin mehu ja kuoriraaste.
5.      Lisää taikinaan vehnäjauhot siivilän läpi ja sulatettu, jäähtynyt rasva.
6.      Kaada taikina hyvin voideltuun vuokaan, jonka koko on noin 30 x 40 cm.
7.      Paista uunin alaosassa 150-asteessa n. 35 min.
8.      Kakku saa olla vielä hieman kostea, kun se otetaan uunista
9.   Jäähdytä kakku ennen tarjoilua jääkaappikylmäksi
10.      Säilytä kakkua kelmulla peitettynä jääkaapissa, se säilyy noin 2 viikkoa. Ota kakku huoneenlämpöön noin 30 min ennen tarjoilua. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Coleslaw-salaatti, 4 hlö

150 g porkkana
150 g varhaiskaali
1 dl majoneesi
0,5 dl kermaviili
1 tl viinietikka
2 tl sinappi
1 tl sokeri
¼ tl suola

1. Kuori kaalista pari ulointa kerrosta, jos ne ovat nahistuneita. Halkaise kaali, leikkaa kanta pois ja suikaloi se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi.
2. Sekoita majoneesi, kermaliivi, viinietikka, sinappi, sokeri ja suola keskenään kulhossa. Kastikkeen kuuluu olla voimakkaan makuinen, makea ja hapokas, sillä kaali ja porkkana imevät itseensä paljon makua!
3. Nosta kaalisuikaleet ja porkkanaraaste kulhoon, kaada päälle kastike ja sekoita hyvin. Anna maustua 30 minuutista jopa seuraavaan päivään.

Porkkana-perunamuusi, 4 hlö

300 g porkkana
600 g jauhoinen peruna (esim. rosamunda tai puikulaperuna)
50 g voi
1 dl maito
1-2 tl suola

Kuori porkkanat ja perunat. Jos haluat muusin valmistuvan nopeammin, voit pilkkoa porkkanat ja perunat pienemmiksi paloiksi. Keitä kasviksia suolalla maustetussa vedessä, kunnes ne ovat kypsiä. Valuta keitinvesi pois ja muusaa kasvikset esimerkiksi sähkövatkaimella tai perunasurvimella. Lisää voi ja maito ja sekoita muusi tasaiseksi. Mausta suolalla.

Itse tehdyt lihapullat + ruskeakastike, 4 hlö

Lihapullat:

600 g jauheliha
1-2  kpl sipuli
3 kpl valkosipulinkynsi
1 dl korppujauho
1 kpl kananmuna
2 tl suola
1 tl paprikajauhe
1 tl mustapippuri
öljyä paistamiseen


1. Sekoita kulhossa kananmuna ja korppujauhot. Anna niiden turvota noin 15 min.2. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita paistinpannulla öljyssä, kunnes ne pehmenevät ja saavat hieman väriä. Sipuleita ei ole pakko paistaa, mutta paistaminen pehmentää sipulin voimakasta makua ja tekee sipulista makeampaa ja pehmeämpää.
3. Sekoita turvonneiden kopruujauhojen ja munan joukkoon sipulit, valkosipulit, raaka jauheliha ja mausteet. Sekoita lihapullataikina käsin tasaiseksi massaksi.
4. Pyörittele taikinasta pieniä lihapullia.
5. Paista lihapulla pannulla öljyssä, kunnes ne ovat kokonaan kypsiä. Jos käytössä on uuni, voi lihapullat jättää suuremmiksi. Paista tällöin lihapullia ensin pannulla, kunnes niiden pinta on kauniin ruskea. Laita lihapullat tämän jälkeen uuniin 175-asteeseen noin 10-15 min ajaksi, jotta ne kypsyvät myös sisältä.


Ruskea kastike:

30 g voi
1 rkl vehnäjauho
4-5 dl vesi
1 rkl ketsuppi
1 rkl soijakastike
1 tl mustapippuri

1. Sulata voi kattilassa.
2. Miedonna kattilan lämpötilaa. Lisää voin joukkoon vehnäjauhot. Sekoita voi-jauhoseosta vispilällä, kunnes seos alkaa ruskistumaan. Anna seoksen ruskistua kunnolla, mutta varo polttamasta sitä mustaksi.
3. Kaada ruskistuneeseen voi-jauhoseokseen noin 1 dl vettä ja sekoita voimakkaasi vispilällä. Heti kun vesi on imeytynyt seokseen, kaada uusi 1 dl vettä ja sekoita jälleen voimakkaasti. Vispilällä sekoittaminen ja veden kaataminen erissä estää paakkujen muodostumisen kastikkeeseen. Lisää vettä niin kauan, kunnes kastike on sopivan paksua. Kastike paksuuntuu, mitä kauemmin sitä keittää.
4. Mausta kastike ketsupilla, soijakastikkeella, mustapippurilla ja halutessasi muilla mausteilla. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä noin 10 min, jotta kastikkeen maut tasaantuvat, kastike paksuuntuu ja kastikeen jauhot kypsyvät, jolloin kastike ei maistu enää jauhoiselta.

Tarjoa lihapullia ja kastiketta esimerkiksi blogista löytyvien porkkana-peunamuusin ja coleslaw-salaatin kanssa.

Ruokaisa feta-salaatti, 4 hlö

Tämä salaatti käy kevyestä lounaasta sellaisenaan.

200 g feta (mausteöljyssä)
200 g kikherne (ilman nestettä)
200 g pensaspapu (pakaste)
1 ruukku lehtisalaatti
30 g tuore rucola
30 g tuore pinaatin lehti
200 g kirsikkatomaatti
1/3 kpl kurkku
(salaatinkastike)

Laita pieneen kattilaan kiehumaan vettä ja keitä jäisiä pensaspapuja 3-5 min. Kaada keitetyt pensaspavut siivilään ja huuhtele ne kylmän veden alla, jolloin ne jäähtyvät salaattia varten. Kaada myös kikherneet siivilään ja huuhtele ne kylmällä vedellä. Kikherneitä ei tarvitse keittää tai kypsentää.

Pese ja kuivaa kaikki vihannekset. Revi lehtisalaatti, rucola ja pinaatinlehdet salaattiastiaan. Kuutioi kurkku ja halkaise kirsikkatomaatit ja sekoita ne salaatin joukkoon. Lisää salaattiin keitetyt ja jäähdytetyt pensaspavut sekä huuhdellut kikherneet. Sekoita lopuksi joukkoon feta. Mikäli feta on ollut mausteöljyssä, voit valuttaa mausteöljyä salaatin joukkoon kastikkeeksi. Tällöin et tarvitse erillistä salaatinkastiketta. Jos feta oli suolaliemessä, valuta suolaliemi viemäriin enne fetan lisäämistä salaattiin. Tällöin tarjoa salaatin kanssa erillinen kastike.

"Parempi" vihersalaatti perunan korvikkeena, 40 hlö

Tämä salaattiresepti on tarkoitettu pääruualle esimerkiksi perunan tai pastan korvikkeeksi. Tarjoa siis salaatti esimerkiksi uunilohen, broilerpihvien tai lihapullien kanssa, jolloin saat tavallista kevyemmän aterian.

6 ruukku lehtisalaatti
200 g tuore rucola
200 g tuore pinaatinlehti
3 kpl kurkku
4 kpl paprika
6 kpl tomaatti
200 g salaatinkastike

Pese ja kuivaa kaikki vihannekset. Revi lehtisalaatti, rucola ja pinaatinlehdet isoon salaattiastiaan. Kuutioi kurkku, paprika ja tomaatti ja sekoita ne salaatin joukkoon. Tarjoa salaatinkastike erillisestä pullosta tai kulhosta, jotta jokainen ruokailija voi annostella kastiketta haluamansa määrän.

Uunilohi ja basilika-kastike, 40 hlö

Uunilohi:
6 kg lohifileetä (nahattomana ja ruodottomana) (150g/hlö)
3 kpl sitruuna
suolaa
mustapippuri (rouhittu)

Leikkaa kalafileistä 40 annospalaa. Näin jokaiselle ruokailijalle on valmis pala, joka on helppo ottaa ja kalaa riittää kaikille. Asettele kalapalat uunipelleille ja ripottele niiden päälle suolaa ja rouhittua mustapippuria. Laita kalat uuniin 175-asteeseen noin 20-35 min ajaksi. Kokeile välillä haarukalla, onko kala kypsää. Varo, ettet pidä lohta liian kauan uunissa, koska silloin siitä tulee kuivaa. Leikkaa sitruunat siivuiksi ja laita ne lautaselle tarjolle. Ruokailijat voivat halutessaan puristaa sitruunamehua kalalle.



Kastike:
6 ruukku tuore basilika
2 l creme fraiche
1 l kermaviili
0,5 kpl sitruuna
suola
mustapippuri (rouhittu)

Irrota basilikan lehdet varsista. Hienonna lehdet veitsellä pieneksi silpuksi ja laita silppu kulhoon. Kaada basilikasilpun joukkon creme fraiche ja kermaviili, sekoita tasaiseksi. Mausta kastike oman maun mukaan sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla.


Tarjoa uunilohi ja basilika-kastike joko runsaan salaatin (blogissa esim. "parempi" vihersalaatti perunan korvikkeena) tai keitettyjen perunoiden kanssa.

Jugurtti ja mysli, 40 hlö

5 l maustettua jugurttia
1,5 kg (hedelmä) mysliä

Lisäksi esimerkiksi leipää. Muista ostaa tarvittaessa laktoositonta jugurttia ja tarkastaa myslipakkauksesta, ettei se sisällä ainesosia, joille joku leiriläinen on allerginen (esim. pähkinä, omena, banaani).

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Marjarahka, 40 hlö

2 kg maitorahka
1 l kuohukerma
2 kg (kotimainen) pakastemarja (esim. mansikka, mustikka, EI vadelmia koska ne tarvitsee kuumentaa ennen syömistä)
n. 200 g sokeri

Ota marjat sulamaan jo aamulla. Jos marjat eivät ole ehtineet sulaa, kaada ne puhtaaseen ämpäriin tai suureen kulhoon. Valuta lavuaariin kuumaa vettä ja laita marjaämpäri kuumaan veteen niin sulaminen nopeutuu. Älä valuta sulien marjojen mehua pois vaan käytä myös se rahkaan. Sekoita marjojen (ja niiden mehun) sekaan rahka ja sokeri. Tämän voi tehdä jo hyvissä ajoin, esim. 1-2 h ennen ruokailua. Säilytä kuitenkin rahka-marjaseos jääkaapissa ruokailuun asti. Vaahdota kuohukerma "tukevaksi" vaahdoksi (mutta ei voiksi ;) ) erillisessä kulhossa. Kermavaahdon voi säilyttää erillisessä astiassa jääkaapissa noin 1 h (vaahto alkaa vettymään, jos se on pitkään valmiina). Sekoita kermavaahto rahka-marjaseokseen vähän ennen ruoka-aikaa, ettei rahka ehdi vettyä ennen syömistä (rahka ei mene pilalle säilytyksestä, mutta rakenne ei ole aivan yhtä täyteläinen ja paksu, jos se on pitkään jääkaapissa, hyvä maku säilyy silti).

Kanapasta, 40 hlö

5 kg (hunajamarinoitu) kanasuikale
2 kg pasta (esim. gnocchi)
5 kpl sipuli
8 kpl paprika
1 kg maissi (pakaste)
2 l ruokakerma
1 rkl paprikajauhe
1 rkl curry
4 rkl soijakastike
4 rkl suola / 6 kpl kanaliemikuutio pastaveden maustamiseen
öljyä paistamiseen

Ruuan valmistelu kannattaa aloittaa viimeistään 2 h ennen ruoka-aikaa, koska ruuassa on aika paljon tekemistä. Ota maissit sulamaan jo aamulla huoneenlämpöön.

1. Aloita paistamalla kanasuikaleet tilkassa öljyä paistinpannulla. Älä laita paistinpannulle liikaa kanaa kerralla, jotta kana paistuu ja kypsyy kunnolla. Kaada kypsät kanat suureen (kylmään) kattilaan odottamaan (älä pidä kattilaa liedellä).
 2. Laita samalla toiseen suureen kattilaan kiehumaan 4-5 litraa vettä maissien ja paprikoiden kypsentämistä varten (veden kiehuminen kestää n. 30 min).
3. Samalla, kun paistat kanasuikaleita, voit pilkkoa paprikat ja sipulit sopivan kokoisiksi paloiksi.
4. Kun vesi kiehuu, kaada maissit ja paprikakuutiot kattilaan, odota että vesi kiehuu jälleen ja anna kiehua noin 5 min tai kunnes paprikat ovat sopivan pehmeitä. Valuta maisseista ja paprikoista ketinvesi pois siivilän avulla. Voit sekoittaa jo kypsät kanat, maissit ja paprikat.
5. Laita suureen puhtaaseen kattilaan vettä kiehumaan noin 10 litraa pastaa varten. Lopullinen pasta tehdään tähän kattilaan, joten valitse niin suuri kattila, että sinne mahtuu pastan lisäksi kanat ja muut ainekset. Jos mahdollista, keitä osa vedestä vedenkeittimellä, se nopeuttaa veden kiehumista (veden kiehuminen kestää 30-60 min). Kun vesi kiehuu, mausta se suolalla tai kanaliemikuutioilla.Keitä pasta ohjeen mukaan ja valuta vesi pois siivilän avulla (ei haittaa, jos pastoihin jää vähän vettä).
6. Paista sipulit öljyssä pannulla pehmeiksi ja sekoita ne kanojen, maissin ja paprikan kanssa.
7. Kaada sipuli-maissi-paprika-kana-seos pastan joukkoon vielä kuumana olevaan pastakattilaan (näin valmis pasta ei jäähdy liikaa). Kaada pastan sekaan ruokakerma, mausta ja sekoita hyvin. Anna valmiin pastan vetäytyä kannen alla 10-30 min. Jos pasta tuntuu kuivuvan liikaa, voit kaataa joukkoon lisää ruokakermaa tai vähän vettä.

Herkut, 40 hlö

Sipsit:

6 x 350 g sipsit
4 kpl dippijauhe
4 kpl kermaviili

Sipsejä kannattaa ottaa kolmea eri makua ja kutakin kaksi pussia. Dippejäkin voi olla järkevää ostaa vain kahta eri lajia. Näin jokaista makua riittää kaikille.


 Karkit:

 8 x 400 g karkkipussi

Karkkeja kannattaa ottaa kolmea tai neljää eri makua ja kutakin kaksi pussia. Näin jokaista makua riittää kaikille.


Pullapitko tai täytepitko:

2 kg pullapitkoa tai täytepitkoa (esim. omena- tai marjahillopitko)

Pitkoja voi olla yhtä tai kahta eri lajia.


Keksit:

800 g - 1200 g keksejä (4 kpl / hlö)

Keksejä voi olla yhtä tai kahta eri lajia.
 

Nakit ja muusi, 40 hlö

5 kg nakkeja
1,2 kg muusijauhetta (47 annosta ohjeen mukaan)
4 l (kevyt)maitoa
10 l vettä
500 g - 1000 g voita
(suolaa)

500 g ketsuppia
50 g sinappia
Kurkkusalaattia

Kuumenna nakit uunissa tai keittämällä, jos ei ole uunia käytössä. Kiehauta muusin vesi (aloita vähintään 1 tunti ennen päivällisaikaa). Lisää kiehuvaan veteen maito ja kiehauta vielä uudelleen. Jos muusijauheessa ei ole suolaa, lisää vesi-maitoon suolaa ennen muusijauhetta. Lisää muuhijauhe pienissä erissä vesi-maiton samalla, kun sekoitat muusia suurella vispilällä (ettei muusijauhe paakkuunnu). Lisää muusiin 500 g - 1000 g voita pienissä paloissa. Maista muusia ja lisää tarvittaessa suolaa.

Uunileivät, 40 hlö

40 kpl paahtoleipä
40 kpl ruisleipä
300 g ketsuppi
200 g margariini
400 g kinkku
4 prk (200 g / kpl) tonnikala
10 kpl tomaatti
300 g herkkusienisiivu (säilyke)
1 kg juustoraaste
oregano
leivinpaperi

Jokainen voi koota omat uunileivät. Kun leivinpapreille kirjoittaa lyijykynällä leivän viereen nimen, eivät leivät mene seikaisin uunissa.

Lihapiirakat nakeilla, 40 hlö

60-80 kpl lihapiirakoita (1-2 kpl / hlö)
80 kpl nakkeja ( 2kpl / hlö)
500 g ketsuppia
50 g sinappia
200 g paahdettua sipulirouhetta
800 g kurkkusalaattia

Levitä lihapiirakat uunipellille ja kuumenna ne uunissa. Myös nakit voi kuumentaa uunissa tai keittää, jos käytössä on vain yksi uuni. Iltapalan voi myös tehdä nuotiolla nuotiolla käärimällä lihapiirakat folioon ja grillaamalla nakit.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lisukesalaatti, 20 hlö

Tämä salaattiannos on sopiva, kun salaattia syödään pääruuan kanssa.

1 kpl keskikokoinen jäävuorisalaatti
2 kpl kurkku
6 kpl tomaatti
salaatinkastike

"Yöpala", 20 hlö



Tämän "yöpalan" voi tarjoilla myöhään illalla ennen nukkumaanmenoa, jos varsinaisen iltapalan syömisestä on jo aikaa.

60 kpl lihapulla
60 kpl nakki
500 g perunasalaatti
100 g majoneesi/hampurilaiskastike tms.
ketsuppi
sinappi

Paista lihapullat ja nakit uunissa lämpimiksi ja tarjoa lisukkeiden kanssa.